Hyväksyttiin uudet jäsenyydet ja todettiin, että yhdistyksellä on 868 varsinaista jäsentä.
Merkittiin tiedoksi yhdistyksen taloustilanne ja todettiin, että yhdistyksen taloustilanne on hyvä.
Kuultiin toimikuntien kuulumiset
Päätettiin ottaa käyttöön sähköiset talouspalvelut nykyisen tilitoimiston palveluiden kautta. Tällöin pystymme vastaanottamaan ja lähettämään sähköisiä laskuja. Samoin talousseuranta siirtyy lähes reaaliaikaan.
Lohenpyrstön kuituliittymä on valmistunut. Liittymään tarvittavat yhteyslaitteet hankitaan Joki ICT Oy:ltä
Päätettään järjestää Uudenvuoden tapahtuma mikäli Korona-rajoitteet sen sallivat.
Osallistutaan liiton koulutuskiertueelle yhtenä järjestäjänä. Pohjoisen-Suomen koulutus järjestetään liiton toimesta Lohenpyrstössä.
Päätettiin hankkia kameravalvontajärjestelmä uuteen huoltorakennukseen ja portille RTJ-group Oy:ltä
Todettiin, että Vankkurihymiö auditointi on hyväksytty vuosille 2022-2023